Uusi vene- ja soutukesä 2020 jymymenestyksiä!
8.10.2020
Sisun soutu koki uuden heräämisen koronavuonna 2020. Rannassa oli ajoittain soutajia jonoksi asti!
Keväällä seuralle hankittu uusi kahden soudettava kuntoiluvene, mutta eritoten takaisin soudun pariin palanneen Sari Mannersuon panos ohjaustoiminnassa, ovat olleet kuluneena kesänä sellainen yhdistelmä, että Sisun soudun voidaan vuosien hiljaiselon jälkeen todeta oikeasti heränneen uudelleen eloon.
Viimeisen vuosikymmenen aikana ei soutuvajalla paljoa liikettä ole näkynyt. Vain kaikkein innoikkaimmat lajiniilot ovat muutamia kertoja kesässä vesillä pyörähtäneet, mutta kulunut kesä toi muutoksen, jollaisesta seuran johdossa ei uskallettu edes uneksia, vaikka varovaisen toiveikkaita oltiinkin.
Uusia soudun kokeilijoita kävi rannassa lähes 40, joista varsin moni löysi lajista itselleen uuden kuntoilumuodon. Kovin usein oli niinkin, että vuoroaan joutui jopa hieman odottamaan, ennen kuin paikkoja veneissä vapautui.
Sisun puheenjohtaja ja itsekin entinen kilpasoutaja Marko Oksanen muistelee, että samankaltaista vilskettä olisi nähty venevajalla viimeksi 80-luvulla, jolloin seurassa oli yhtäaikaisesti kymmenkunta kilpasoutajaa ja kuntoilijat sekä veteraanisoutajat siihen päälle, joten aika monta vuosikymmentä on soudun uutta tulemista siis jouduttu odottamaan.
– Tästä on hyvä jatkaa yli talvikauden ja kohti uutta soutukesää, toivoen tietysti samalla, että Sari jaksaa edelleen innostua toimimaan soudun ohjaustoiminnassa, sillä ilman hänen panostaan ei samanlaista buumia lajin ympärille olisi todellakaan saatu luotua, toteaa Oksanen.