Sisulle tukea Pirtin kunnossapitoon valtion kassasta!

15.4.2019

Kuten paikallisaviisi Kymen Sanomat viime viikolla uutisoi, on Sunilan Sisulle myönnetty 17 000 euroa tukea Pirtin kunnostustoimiin.

Veikkausvoittovaroista heruu vuosittain avustusta moniin hankkeisiin ja monenlaisille kohteille.

Tänä vuonna Sunilan Sisu ry pääsi osalliseksi vanhojen seuratalojen kunnostustoimiin kohdennettujen rahojen jaosta ja saikin tukena varsin mukavan summan 17 000 euroa.

– Pirtti alkaa olla pikkuhiljaa ulkomaalauksen tarpeessa ja tätä projektia silmällä pitäen myös tukea anottiin, kertoo Sisussa tuen hakemisesta vastannut seuran taloudenhoitaja Lasse Mustonen.

– Vaikka summa kuulostaa varsin mukavalta, ei se kuitenkaan kata kuin osan niistä kustannuksista mitä tämän kokoisen talon kunnollinen ulkomaalaus tulee kustantamaan. Seuran hallitus joutuukin ankarasti miettimään muitakin keinoja, joilla projektia rahoitetaan.

– Mutta nyt kun tuki on myönnetty, asia lähtee pikku hiljaa etenemään suunnitteluun ja tarjouspyyntöihin. Joten eiköhän meillä muutaman vuoden kuluttua ole entistä ehompi seuratalo käytössämme, päättää Mustonen.