Seuran kesätiedote
25.6.2018
Keskikesän juhla on jo mennyt ja alkaa olla aika valmistautua tulevaan kauteen.
Alla Sunilan Sisun kesätiedote seurna jäsenille tulevista tapahtumista ja sopimuksesta Hakalan koulun kanssa.
Viikolla 26 (27.6.2018) alkaa Pirtillä salin lattian hionta ja lakkaus. Sali on poissa käytöstä kolme viikkoa. Näin taataan se, että lakka ennättää varmasti kuivua ja kovettua ennen käyttöä.
Näyttämön aukko ja ovi tullaan eristämään muovilla, ettei kuntosaliin pääsisi hionnasta tulevaa pölyä. Kuntosali on kokoajan normaalisti käytössä, tosin kemikaaleista voi muutaman päivän ajan tulla jonkin verran tuoksua.
Kahvion puoleinen eteinen ja kahvion lattia hiotaan sekä maalataan myös ja tämä tapahtuu alkaa viikolla 29 (16.7.2018). Kyseinen toimenpide ei vaikuta mitenkään kuntosalilla kävijöihin.
Hakalan koulu toimii tällä hetkellä väestötiloissa ja heillä ei ole lainkaan lapsille sisäliikuntapaikkaa. Tätä ikävää tilannetta helpottamaan Sisu on tehnyt Hakalan koulun kanssa seuraavanlaisen sopimuksen.
Hakalan oppilaat tulevat käyttämään Pirttiä niin, että sali on varattu heille maanantaisin kello 10:00 – 12:00 välisen ajan, tiistaisin kello 10:00 – 14:00 välisen ajan, keskiviikkoisin kello 8:00 – 14:00 välisen ajan, torstaisin 8:45 – 14:00 välisen ajan ja perjantaisin kello 10:00 – 12:00 välisen ajan.
Edellä mainittuina aikoina oppilaille on varattu pelkästään liikuntasali. 5. ja 6. luokkalaiset tulevat myös käyttämään näyttämön kuntosalivälineitä.
Punttisalia oppilaat eivät tule käyttämään ja vaikka 5. sekä 6. luokkalaiset olisivatkin näyttämön laitteita käyttämässä, niin laitteet ovat myös seuran jäsenien käytössä.
Seura ei olisi sopimusta tehnyt, mikäli Pirtti olisi päiväsaikaan aktiivisessa ja kovassa käytössä. Joitain yksittäisiä pelivuoroja saattaa jäädä pois, mutta kaikki vapaat ajat näkyvät ajanvarausjärjestelmässä ja ovat varattavissa.
Sopimuksesta hyötyvät kaikki seuran jäsenet. Jäsen-, eikä Pirttimaksuja ei ole tarvetta hetkeen nostaa, Pirtti siivotaan jokaisena arkipäivänä ja seudun lapset saavat paikan missä harrastaa sisäliikuntaa myös talvella.
Toivottavasti kaikki Sisulaiset ymmärtävät Hakalan koulun ikävän tilanteen ja sulassa sovussa me kaikki kyllä mahdumme Pirtille.
Kello 15:00 jälkeen ja viikonloppuisin Pirtti on aivan normaalissa käytössä.
Jos asian tiimoilta tulee mitä tahansa kysyttävää, niin minuun voi olla yhteydessä.
Hyvää ja lämmintä loppukesää kaikille!
Terveisin
Marko Montonen,
puheeenjohtaja
Sunilan Sisu ry